Sailman-projekti
- koko perheen venekauppa

 

 
 
 
Uusi Salona 35 ensiesiteltiin tammikuussa 2012 Dusseldorfin venemessuilla, ja pian tämän jälkeen helmikuussa 2012 vene oli esillä Helsingin kansainvälisillä venemessuilla. Lue oheisesta linkistä Salona 35 lehdistötiedote, joka esittelee uuden huippuhienon veneen mainiosti.
 
Uuden Salonan suunnittelu on tiimityötä parhaimmillaan. Salona 35 suunnitteluun osallistuivat J&J Salona 35 suunnittelutiimi, mm. Jason Ker (kölioptimointi),  monia ammatti- ja olympiatason purjehtijoita, sisustussuunnittelijoita ja ennen kaikkea nykyisiä Salona matka-/loma- ja kilpapurjehtijoita. Jokaisen tavoitteena on vaikuttaa siihen, että Salona 35 on mukava ja nopea vene, jolla voittaa kilpailuja mutta jolla voi myös lomailla mukavasti ja turvallisesti.
 
Salona 35 kohdalla turvallisuus, mukavuus ja nopeus yhdistyvät juuri oikealla tavalla, joka on niin leimallista kaikille Salona veneille. Veneessä on kaikki tarvittava juuri oikeissa paikoissa, niin kannella kuin kannen alla. Esimerkiksi veneen kaksi ruoria tekevät purjehtimisesta helppoa ja mukavaa kun voi purjehtiessa rauhassa istua sivukannella ilman kurottamista. Satamamanööverit myös helpottuvat kun voi olla siella puolella missä on tarvetta.

 
 

 
 
 
Sisustuksessa on käytetty vaaleita sävyjä, pentterissä, hyteissä ja salongeissa on paljon säilytystilaa, ja karttapöydän ääressä on hyvä suunnitella seuraavan päivän etappeja. Valoisa salonki tarjoaa miellyttävän tilan oleskeluun ja vieraiden kestitsemiseen.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Salona 35 sopii täydellisesti Suomen vesille, koska se on kohtuullisen pienenä helppo käsitellä, mutta joka tarjoaa riittävät tilat lomamatkoilla.
 
 
 
Alla veneen tekniset tiedot ja linkkejä lisätietoihin:
 
Rungon pituus                              10,40 m
Vesilinjan pituus                            9,16 m
Suurin leveys                                 3,36 m
Syväys                                 1,50 / 1,75 / 2,15 m
Painolasti                                 1200 - 1500 kg
Uppoama tyhjänä                         4900 kg
I                                                  13,03 m
J                                                    3,84 m
P                                                 12,50 m
E                                                   4,38 m
Isopurje                                      32,00 m2
Genua                                         37,50 m2
Vesisäiliö                                        200 l
Septiktankki                                     42 l
Polttoainesäiliö                                90 l
Dieselmoottori                         15.3 kW (21HP)
Suunnittelukategoria                  A - Ocean
CE Sertifiointi                       Germanischer Lloyd
Suunnittelu                                J&J design